1. Vierashuone

Hihii, vihdoin sain alotettuu tän. Kuvia on ollu otettuna ja ideoita mietittynä jo muutamia kuukausia, mutta en oo vaa millään saanu edistymään tätä. Peli ei suostu yhteistyöhön ja sammuilee kokoajan, enkä aina muista tai ehi tallentaa. Mutta eiköhän tää tästä. Nyt lopetan tän turhan löpinän, menkäähän lukemaan ensimmäinen osa. Toivottavasti tykkäätte. :> 

Huom! Osat saattavat sisältää rajuakin kielenkäyttöä, joten lukeminen omalla vastuulla!

Oli jo melkein keskiyö, kun taksi ajoi vielä tuntemattoman kaupungin läpi.

"Mä voin jäädä jo tässä."

"Oletko aivan varma? Tähän aikaan keskustassa liikkuu kaikennäköistä sakkia, ja Lydiankadulle on vielä matkaa." Kuski sanoi hieman salaperäisesti.

"Olen varma, kiitos." Emily sanoi ja poistui taksista.

Katsellessaan korkeita rakennuksia, ja niiden ikkunoista tulvivaa valoloistoa, sekä ajattelemalla että seisoi yksin tuntemattoman kaupungin keskellä, hän ei kieltämättä tuntenut oloaan kovin turvalliseksi. 

Hetken pimeää kujaa käveltyää, hän havahtui ja katsoi kelloaan. Kolmea vaille yksi. 

"Julie!" Hän huudahti hieman äänekkäästi.

Numero hälytti muutaman kerran. 

"Anteeksi, mä oon tosi pahoillani, mä unohin sut ihan kokonaan. Se lento tuli myöhässä ja.. 

Julie? Ootko sä siellä?"

"J-joo, oon mä." Julie vastasi hiljaa.

"Hei, mikä on? Onko kaikki kunnossa?"

"O-on. Hei, mä en ehdi auttaa sua tänään, kai sä saat purettuu ne tavarat yksinkin?"

"Saan kai, mut kai sä muistit että mun piti olla sun luona tää yö? Saan sen kämpän vasta huomenna."

"Sori, mä oon kipee, mä soitan sulle myöhemmin." Julie sanoi nopeasti.

"Mutta..." Emily yritti sanoa, mutta puhelu katkesi.

Tajuttuaan, ettei voi jäädä seisomaan paikalleen, Emily lähti kävelemään suoraan eteenpäin, ilman päämäärää. Hetken päästä hän pysähtyi jälleen miettimään, sillä Julien sanat pyörivät hänen päässään.

"mitä Julielle on tapahtunut?"

***

 Kello oli jo kolme yöllä. Edelleen eksyksissä oleva ja rättiväsynyt Emily käveli tietämättään samaa reittiä ympäri. Jatkaessaan jälleen suoraan eteenpäin, hän hätkähti nähdessään tumman hahmon tuijottavan häntä talon toisesta nurkasta.

Ainoana pakenemiskeinonaan hän päätti hetkeäkään ajattelematta lähteä juoksemaan kahden talon välissä kulkevaa hämärää kujaa pitkin. 

Taksien tööttäilyn, sekä ambulanssien sireenien ääni kaikui korkeista rakennuksista koko kaupunkiin, mutta tällä kertaa Emilyllä ei ollut aikaa jäädä sitä kuuntelemaan, sillä tummiin pukeutuneen hahmon mielenkiinto heräsi ja hän lähti juoksemaan Emilyn perään.

***

Pian hän saapui vaaleanpunaisen omakotitalon pihaan. Kello näytti neljää ja kaupungin melu oli melkein kadonnut. Ikkunoista loisti valoa sen merkiksi, että siellä oli ainakin joku. Emily nielaisi kuuluvasti, ja käveli kohti ovea koputtaen siihen varovasti.

 "Ku-ku-kuka siellä?" Kuului hento vanhan naisen ääni.
"Olen Emily Boyle, muutin tänne juuri.. ..tai siis, en ole saanut asuntoani vielä, minulla ei oikein ole paikkaa minne mennä.. ..ja ystävänikin.."
"Voi sinä nuori nainen, tule toki sisälle, ulkona on hyytävän kylmä." Rouva keskeytti.

"Niin, kiitos rouva." Emily sanoi ja yritti hymyillä varovasti.
"Minä olen siis.."

"Voi, o-on niin sydäntä lämmittävää e-että saan vihdoin vieraita. O-oma tyttäreni muutti pois kauan si-sitten, enkä ole nähnyt häntä se-sen jälkeen. Teissä o-on todella paljon samaa nä-näköä. Ku-kumpa voisin esitellä sinut hä-hänelle.. Ny-nytkin tunnen itseni ko-kovin yksinäiseksi, sillä aviomieheni o-on parhaillaan töissä." Nainen keskeytti jälleen.

"Mi-minulla on vanha vi-vierashuone tuolla yläkerrassa, se o-on tyttäreni va-vanha. To-toivottavasti se kelpaa."

 "Tu-tulehan toki niin vi-vien sinut sinne. Pi-pidät siitä varmasti."
"Noh, kiitoksia, rouva."
"Sa-sano vai Melissa."

"Po-portaat ovat tuon o-oven takana. E-et voi eksyä. Ny-nyt jätän si-sinut rauhaan, o-olet varmasti vä-väsynyt. Tu-tule hakemaan li-lisäpeittoja jos tarve va-vaatii." Melissaksi esittäytynyt rouva sanoi ystävällisesti.

Huone oli sisustettu oikein mukavaksi pehmeällä matolla, sekä muutamalla julisteella. Sänky sen sijaan oli pelkkiä päällekäin kasattuja patjoja, mutta se oli Emilyn käyttöön varsin sopiva. -Peittoja ei huoneesta löytynyt ainuttakaan, muttei hän viitsinyt Melissaa häiritä sen enempää.

Hetken sängyllä maatessaan, ajatellen edelleen Julien epätavallista käytöstä, ei mennyt aikaakaan, kun Emily oli jo täydessä unessa.

***

"Hy-hyvä kun heräsit. Si-sinua minä o-odotinkin. Te-tein aamiaista. I-istu toki pö-pöytään."

Tuo nainen muistuttaa niin paljon omaa äitiäni. Mitähän oma pieni enkelini tekee tällä hetkellä?

***

Juuri sopivasti uuden kämpän avaimen saatuaan ensimmäinen muuttokuorma saapui. Eikä Melissa kielloista huolimatta voinut olla auttamatta kantamisessa. Harvoin ihminen tapaa ketään yhtä miellyttävää naista kuin hän.

Ensimmäinen ilta uudessa omassa kodissa oli jännittävempää kuin osasi odottaakaan, vaikkei kaikkia astioita eikä tavaroita vielä ollutkaan saapunut, tai ne oli vielä purkamatta.

Ensimmäistä kertaa vähään aikaan asiat olivat juuri niinkuin pitikin. -Julien oudoista ohareista huolimatta.

Hetken uppouduttuaan omaan maailmaan Emilyn palautti maanpinnalle ovikellon pirinä.

Kuka siellä voi olla tähän aikaan?

"Olen tulossa!" Hän huudahti nopeasti ja laski kastikepullon takaisin pöydälle.

Oven avattuaan Emilyn ilme kalpeni.

"Julie?! Mitä helvettiä on tapahtunut?!"

 Mitä mustiin pukeutunut mies halusi Emilystä? Kuka on tämä salaperäinen vanha nainen? Miten Emily tulee pärjäämään yksin uudessa asunnossaan? Entä mitä Julielle on tapahtunut? Se selviää seuraavassa osassa..

Hii, siinäpä oli eka osa. :) Tiiän, oli ehkä vähän tylsä mut tää onki mun ihan ensimmäinen osa, mutta eiköhän tää tästä pikkuhiljaa. ;) Toivottavasti jäätte seuraamaan tätä ees joksiki aikaa. :> Ja kommentteja haluan tottakai! :)